Karankulmaan muutto tammikuussa 2015
Moi,
muutan Karankulmaan, tarkempi osoite on:
DoAudit Oy
Raatimiehenkatu 20 A
53100 Lappeenranta
Missä se on?
Ollaan yhteydessä edelleen.
terveisin Jari
Moi, Kunnollisissa digijulkaisuissa otetaan suoraan huomioon myös mobiililaitteet, älypuhelimet ja tabletit. Ja julkaisu laitetaan aina sinun www-sivustojen alle, ei mihinkään ulkopuoliseen palveluun. Samalla voidaan laittaa seuranta päälle lukukertojen osalta niin halutessasi. Minun mielestäni oikeassa digilehdessä: ei ole mainoksia jotka hyppivät kesken lukemisen vasemmalta, oikealta ja joskus keskelle näyttöä tarjoten mainoksia jotka ei mitenkään liity omaan julkaisuusi…
Arvoisa Lukijani, talvi 2018- asiakasinfo on ilmestynyt, marraskuun alussa kun koulujen syyslomat ovat ohitse. Talven osalta ainakin http => https muutokset ovat selviä jotka käyttäjät näkevät Google Chrome selaimen osoitepalkissa. Siitä voi kysyä lisää allekirjoittaneelta. Gutenberg tulee – oletko valmis? Olen edelleen syksyn aikana tutustunut ja opiskellut ”kirjapainotekniikkaa” – ei oikeasti kuitenkaan – vaan Gutenberg…
Moi, näinhän ei kenellekään käy mutta kun itse kertoo niin tutuista tai heidän tutuista löytyy muitakin joille käynyt samoin. Miten olet hoitanut älypuhelimesi varmistukset? Näin käy vain elokuvissa… pudotat Samsung Galaxy S II Plus – puhelimen vessänpönttöön ja vedät vielä sen päälle ja sitten tajuat mitä tapahtui! sen pelastaminen tapahtuu seuraavasti: toivottavasti se on siinä…
Tervehdys, Microsoft on aikaisemmin jo ilmoittanut että 1. lokakuuta 2015 on voluumiasiakkaille Microsoft Office 2016 saatavilla. Suomessa asiakkaat ovat monesti pienempiä tai heillä ei ole voluumilisenssiä hankittu, semminkin jos he ostavat Microsoft Office 365 – pilvipalvelusta lisenssin kk-maksulla. Nyt Microsoft on virallisesti ilmoittanut että syyskuun 22. päivänä (22.9.2015) Microsoft Office 2016 on saatavilla. Mac-käyttäjille Office…
Tervehdys, kyrilliset kirjaimet ja venäjän kielen liittyvät asiat olleet esillä ihan normaaleista syistä kun lähellä Venäjän rajaa toimin. Mutta mitä jos esim. tilausvahvistus joka PDF-tiedosto ja siitä lähtee eri kielisiä tekstejä ja kun suosituin PDF-lukija eli Adobe Reader kohtaa ensimmäisen kiinalaisen merkin… se jättää kaikki sen jälkeiset merkit pois! Jos tällainen ongelma, siihen löytyy ratkaisu. Ota…
Ylläpitäjän ja/tai käyttäjän salasana unohtunut Windows 8.1-, 8-, Windows 7-, Vista- tai XP-koneesta? Administrator – salasana unohtunut Windows Serveriin? Salasanaa ei kukaan tiedä/muista Ubuntuun? Ylläpitäjän salasana hukassa Macin Lumileopardista tai Macin Leijonasta? Ja lisäksi kenties on Mozilla Firefoxissa ja/tai Internet Explorerissa täppä päällä ”muista salasanat”. Samoin Outlook Expressissä, Windows Mailissa ja Outlookissa samoin käytetty ”muista…