Microsoft Snip Windows 10:lle
Moi, jos haluat yhden hyödyllisen lisätyökalun, Microsoft Snip on tarjolla Windows 10 – käyttäjille. terveisin Jari
Moi, jos haluat yhden hyödyllisen lisätyökalun, Microsoft Snip on tarjolla Windows 10 – käyttäjille. terveisin Jari
Tervehdys, osana IT auditointeja ja konsultointeja on entistä enemmän tullut esille WWW-sivustot ja niihin liittyvät asiat. Markkinoilla on kolme suurta, Drupal, Joomla ja WordPress, tai ainakin niihin eniten törmää päivittäisessä työssä. Erityisesti WordPress on yleistynyt ja sen %-osuus on kasvanut kohta lähelle 30 prosenttia nettisivustoista. Asiakkaiden pyynnöstä olen tehnyt epävirallisia tarkistuksia myös WordPress – ympäristöön…
Tervehdys, tein kesälomaretkellä havaintoja isommassa mittakaavassa ja peilasin tilannetta vuoteen 2012 samalla. Syksyn 2015 – asiakasinfo julkaistu, aiheina Instagramlandia, pystysuora selailu ja tottakai Windows 10. Ota rohkeasti yhteyttä. Alun perin mielessäni oli kirjoittaa viimeisen 20 vuoden ajalta muisteloita, aikavälillä Windows 95 – Windows 10 tai aikaväliltä Suomen jääkiekon MM-kulta 95 – tähän päivään. Samalla…
Moi, Maapallolle ilmestyy yksi uusi selain – Microsoft Edge – joka ilmestyy osana Windows 10 – julkistusta. Se on siis Microsoftin uusin selain, mukana tulee myös Internet Explorer 11 joka ollut ladattavissa useamman vuoden joten mitään radikaalia ei tapahdu. Tottakai osa nettisivuista ei heti tunnista sitä, ihan samalla tavalla kuin Mac-maailman Safari on omalla logiikalla…
Moi, Microsoft on ottanut MS Office 365 – palvelussa käyttöön Tarpeettomat kansio. Se toimii erinomaisesti ja näyttää tältä: Asetuksen saa myös pois portal.office.com portaalin kautta. Kysy lisätietoa, kertoilen mielelläni lisää eri tavoista käyttää MS Office 365 – ympäristöä. terveisin Jari Jari Harju jari.harju(at)doaudit.fi | +358 40 566 8833 DoAudit Oy Lappeenranta | https://www.doaudit.fi | Twitter@DoAudit | //…
Microsoft Sway – mikä se on? Microsoft Office 365 – asiakkaille Sway (keinutus) on siis myös käytössä. Itse olen käyttänyt sitä jo aikaisemmin ja toimii ihan samalla tavalla kuin Hotmail-, Live-, Microsoft – tili ympäristössä. Teimme Sulkavan suursoutuihin kesäksi 2015 originaalin HINA – Sulkavan suursoudut 2015 Swayn osalta. Tässä esimerkki: keinutellaan – Sway! (suojattu sivusto, Sulkavan suursoudut…
End of content
End of content
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi ja analysoidaksemme sivuston liikennettä.
Välttämättömiä sivuston toiminnalle. Ei voi poistaa käytöstä.
Auttavat meitä ymmärtämään, miten kävijät käyttävät sivustoa.
Käytetään kohdistettujen mainosten näyttämiseen ja kampanjoiden seurantaan.
Tällä sivustolla ei käytetä markkinointievästeitä.
Muistavat asetuksesi ja mieltymyksesi paremman käyttökokemuksen takaamiseksi.
Tällä sivustolla ei käytetä mieltymysevästeitä.