Arvoisat Asiakkaat ja lukijat!
Onko mitään muuttunut kymmenessä vuodessa? Kuva vuodelta 2012 kun Microsoft Office 365 otettiin käyttöön ensimmäisillä asiakkaillani.

Saman kuvan voi piirtää vuonna 2022, eikö vaan?

Se mikä on muuttunut kymmenessä vuodessa on lähinnä ollut käyttäjien kannalta oleellista että nyt ei enää tiedetä missä oma tai yrityksen data sijaitsee. Ja jos on iso tietoliikennekatko, olkoon se sähkökatkon aiheuttama, Internet-operaattorin katko tai palveluntarjoajan katko tai jokin muu ongelma loppukäyttäjän A ja käytetyn ohjelman B välillä niin ongelmaksi tullut mistä alkaa vikaa etsimään tai keneltä kysymään asiasta. Pahimpia alkavat olemaan teleoperaattorit joilta ei löydy edes yhteystieto heidän nettisivuilta tai jonotusajat ovat pitkiä ja lopputuloksena saat tikettinumeron. Siinä sitten yhdessä asiakkaan kanssa ihmetellään saako tilannetta muutettua toiseen muotoon jos samanlainen tilanne yllättää uudestaan.
Toki aina ei ole noin musta-valkoinen ongelma ja ongelman ratkaisu mutta kannattaa miettiä toimintaa siltä kantilta millaisia katkoksia omalta osalta on valmis sietämään ja kuinka se vaikuttaa operatiiviseen valmiuteen. Onko toiminta kiinni minuuteista, tunneista, vuorokausista vai viikoista? Ja se data jota käsitellään onko siinä aikajänne sekunti, minuutit, tunnit, vuorokaudet, viikot vai vuodet? Laiterikko ja ohjelmiston vikatilanne ovat monesti kaksi eri asiaa jos itse järjestelmään pääsee myös toisella laitteella tai se on pilvipalvelussa mihin voi kirjautua myös toisella päätelaitteella tai toisen Internet-operaattoorin kautta mikäli on vikatilanne itse yhteydessä. Näitä voidaan katsoa läpi hallinnollisella IT auditoinnilla monesti jo ihan fläppitaululla etukäteen. Ota yhteyttä niin katsotaan sinun yrityksesi tilanne myös.
Mitä keväällä 2023?
Edelleen monesti tietojärjestelmien osalta tilanne on sama, halutaan samantien, heti ja mahdollisimman halvalla uusi järjestelmä tai vaikkapa nettisivut. Meillä on vanha järjestelmä ja nyt halutaan uusi CRM-järjestelmä. Kun kysellään, ei ole mietitty yhtään prosessia tai toimintatapoja mutta uusi järjestelmä pitäisi saada vapuksi valmiiksi. Ai koulutus tai vanhojen tietojen siirto? Ei ole mietitty sellaisia tai sitä kuka on pääkäyttäjä, ketkä päivittävät ja kuinka se auttaa ensi vuonna operatiivista toimintaa. Tämä korostuu monesti tarjouspyynnöissä joissa hinnan merkitys on valinnassa 60 – 80 %. Tällöin itse tarjouspyyntö on sellainen että vakavasti otettavia tarjouksia ei välttämättä saa ainakaan parhaimmilta kumppaneilta ja tekijöiltä.
jos on jotain kysymyksiä tai haluat kysyä jotain, niin…Varaa aika
Todennäköisesti Microsoft 365 projektit ja WordPress — todellakin pintaa syvemmältä projektit. Nämä sellaisia se mihin olen erikoistunut. Jos tarvetta integroida Microsoft Dynamics, erilaiset intranet- ja extranet-projektit sekä muut tavat hyödyntää myös mobiililaitteita niin ota yhteyttä miten pystyn auttamaan. Jos oma osaaminen ei ole sinulle oikea, etsitään yhdessä sopiva partneri toteutuksille.
Windows 11 – projektit
Syksy ja talvi2021 on ollut sopivan kiireistä aikaa ja erilaisia toimeksiantoja on ollut laidasta laitaan. Erityisesti tietoliikenneasiat olleet sellaisia joissa on asiakkaan puolia yritetty pitää kun koko perusinfraa on korjattu erilaisin toimenpitein. Kevään 2023 osalta > Windows 11. Kysy lisää käytännön kokemuksista.
Oletko tehnyt omakohtaisen IT-riskikartoituksen?
eli pikainen riskiarvio omista IT-jutuista ja samalla systeemeistä mitä käytössä, niiden varmuuskopioinnissa ja palautusprosessista ja kenties myös hintalappunen itse arvioiden noilla.
Jos olen ilman järjestelmää X (ohjelmaa X), tulenko toimeen tunnin, puoli päivää, vuorokauden, viikon, kuukauden ja erityisesti sen miten datan saa takaisin. Kuinka paljon aikaa ja rahaa palaa jos haluan päästä tilanteeseen jolloin ohjelma X tai laite Y lopetti toimintansa.
ET – erityistoimeksiannot jatkuvat
erityistoimeksiannot jatkuvat. Onko tarvetta saada uusi järjestelmä käyttöön taloushallinnossa? https – kuinka se aktivoidaan? Kuinka saan kytkettyä verkkokaupan ja muut ominaisuudet osaksi yrityksen järjestelmää? Saanko selvitettyä kaikki salasanat kun laitevaihtoja tehty ja vanhassa koneessa ne tallennettu?
Jos jokin erityinen askaruttaa, kysy ihmeessä. Jos en itse osaa, selvitän ja ratkaisemme.
Ota yhteyttä – luottamuksella.
= = = =
Jari Harju jari.harju(at)doaudit.fi | +358 40 566 8833
DoAudit Oy Lappeenranta | https://www.doaudit.fi | Twitter@DoAudit |
// erityistoimeksiannot // Microsoft 365 // Windows & Mac, tabletit ja älypuhelimet // IT auditointi
