Etelä 2008

Eteläinen syyskuu 2008 3 Kaupunginhallituksen aloitteesta vuonna 2005 on laadittu ”Asukkaiden Lappeenranta 2012 kehittämisohjelma”. Siinä määritellään asuinalueiden kehittämistoimenpiteet, asukkaiden osallisuuden kehittämistoimenpiteet, alue- ja asukasviestinnän sekä asukaspalautteen kokoaminen ja hyödyntäminen sekä asukastoiminnan ja aluekehittämisen vuorovaikutusten lisääminen. Kaupunkikin tukee ja kehittää.. Eteläisen alueen ajankohtaisia ja keskeisiä kehittämistavoitteita 1. riittävästi koulu- ja päivähoitopaikkoja 2. liikenteen ja joukkoliikenteen kehittäminen 3. Ulkoilu-, liikunta- ja harrastutoiminnan kehittäminen 4. Viipurintien leventäminen 5. Asuntotuotannon pientalovaltaisuus uusissa kaavoissa 6. Puistojen ja viheralueiden ohjelmallinen kehittäminen Tavoitteena on, että Lappeenrannan asukkaiden on tunnettava, että he voivat vaikuttaa kaupungin kehittämiseen ja asukkaille tarjotaan oikeasti mahdollisuus toimia aktiivisesti lähiympäristönsä kehittämisen hyväksi. Asukasyhdistyksistä ja alueen toimijoista muodostunut Eteläisen alueen alueraati toimii yhtenä osana kaupungin asukas- ja aluekehitysorganisaatiota. Alueraati on alueen asukkaiden äänitorvi ja edustaja, kun keskustellaan alueen asukkaisiin vaikuttavista asioista ja joiden suunnittelussa ollaan mukana. Kari Laukkarinen Armilan ja Kourulanmäen VPK Myllymäellä, kesäaikaan puiden vihreyden suojissa, piilossa Valtatie 6:en ja Myllymäenkadun vilkkaalta liikenteeltä, sijaitsee ja toimii Armilan ja Kourulanmäen VPK. VPK perustettiin vuonna 1897 ja se on toiminut siitä lähtien samassa paikassa. A-K VPK omistaa tontin sekä sillä sijaitsevat rakennukset. Vanha palokunnan talo rakenneettin v. 1915 ja sitä laajenneettin ja uudistettiin v. 1936. Vanha palokunnan talo toimi vilkkaana huvielämän keskuksena 1960 luvulle asti. Nykyinen paloasema ja ulkorakennus valmistuivat v. 1938. Sodan aikana talo oli sotilaiden majoituskäytössä ja paloasemalla toimi Lappeenrannan kaupungin neljäs paloasema. Vanha palokunnantalo toimi 1980 luvun loppuun asti varastona. Vuodesta 1990 alkaen palokuntalaiset ovat kunnostaneet talkootyönä vanhaa palokunnantaloa. Nykyään, kiitoksena heidän vuosien urakasta ja tinkimättömästä työstä, talo toimii VPK:lle toimitilana ja varainhankintakeinona. Taloa vuokrataan juhla-, harrastus ja kokouskäyttöön. Armilan ja Kourulanmäen VPK:lla on toimivat hälytys- ja naisosastot. Palokunta toimii Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen sopimuspalokuntana ja on erikoistunut maastopalojen sammuttamiseen. Toimivia jäseniä palokunnalla on n. 25, joista 15 on aktiivisesti mukana hälytysosastossa. Palokunnan harjoitusilta on maanantai. Harjoituksissa käydään läpi mm. erilaisia tilanteita, joihin palokunnan on mahdollista joutua, huolletaan varusteita ja kalustoa sekä harjoitellaan ja kerrataan niiden käyttöä. Palokunnan naisosasto kokoontuu vähintään kahden viikon välein keskiviikkoisin. Naisjaoston toiminnassa on mukana 7 aktiivista naista. Naiset huolehtivat ja huoltavat palokunnan astiastoa ja sen vuokrausta, hoitavat vanhan talon suursiivoukset sekä tarvittaessa tiloissa järjestettävien palokunnan tapahtumien tarjoilun mukavaa yhdessäoloa unohtamatta. Palokunnan miehet ja naiset toivottavat lämpimästi uudet jäsenet tervetulleiksi mukaan toimintaan. Lisätietoa VPK:n talon varauksista: talonmies puh. 05- 416 1151. Anu Helkala-Pollari Tervetuloa tutustumaan Armilan ja Kourulanmäen VPK:n toimintaan ja tiloihin Eteläisen alueen aluefoorumissa torstaina 2.10.2008 klo 17.30 alkaen A-K VPK:n talolla!

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=