Maasoturi 1/2020

RAKUUNASOITTOKUNTA • 34-henkinen sotilassoittokunta, yksi Maavoimien soittokunnista. • Rakuunasoittokunnan päällikkökapellimestari on musiikkimajuri Riku Huhtasalo. • Sijaitsee Maasotakoulun yhteydessä Lappeenrannassa. • Esiintyy konserteissa, sotilasmusiikkitapahtumissa ja Puolustusvoimien tapahtumissa lähinnä Itä-Suomen alueella. • Alkuvuonna 2020 monia konsertteja jouduttiin perumaan COVID-19- eli koronaviruspandemian takia. • Katso lisätietoa ja seuraa konserttitilannetta netissä ja sosiaalisessa mediassa: www.rakuunasoittokunta.fi. • Facebookissa: Rakuunasoittokunta Dragonmusikkåren The Dragoon Band. • Instagramissa: @Rakuunasoittokunta. hokkaammin ja paremmin toimiviksi. Nuotiston hyvä toimivuus on edellytys soittokunnan soittotoiminnalle. Jos ei ole nuotteja, ei voi harjoitella tai esiintyä. Suurin osa Rakuunasoittokunnan noin 180 vuo- sittaisesta esiintymisestä hoidetaan valmiiden ohjel- mistomappien avulla. Osassa esiintymisistä joko tilaaja tai kapellimestari haluaa esitettäväksi jonkun tietyn kappaleen, ohjelmistomappien ulkopuolelta. Nämä kappaleet nuotistonhoitaja hankkii, jakaa soittajille ja kerää esiintymisen jälkeen pois. Rakuunasoittokunnalla on vuosittain noin 30 konserttia tai konserttiperiodia, joiden ohjelmistoa esitetään vain siinä nimenomaisessa tilaisuudessa. Mitä sitten nuotistossa tapahtuu yhden tällaisen konsertin tai periodin mahdollistamiseksi? Muutamia kuukausia ennen konserttia konsertin kapellimestari käy konserttiohjelman läpi nuotiston- hoitajan kanssa. Nuotistonhoitaja selvittää mitä sovi- tuksia kyseisistä kappaleista on saatavilla, joko omasta nuotistosta tai muista Puolustusvoimien soittokuntien nuotistoista. Jos konsertissa on laulusolisti, on kappalei- den sävellajit hyvin tärkeitä. Nuotistonhoitaja hankkii tiedon kapellimestarille mitä sovituksia ja missä sävel- lajeissa kustakin kappaleesta on mahdollista saada. Ka- pellimestari valitsee solistin kanssa näistä sopivimmat. Jos ei joko sopivaa sävellajia tai koko kappaletta löydy, tilataan uusi sovitus joltakin sovittajalta. Kun kaikki on selvitetty, nuotistonhoi- taja hankkii nuotit soitto- kuntaan. Hän varmistaa, että kaikki stemmat ja sivut ovat tallella. Nuotistotiimin avustuksella nuotit lajitellaan ja jaetaan konserttikohtaisissa mapeissa soit- tajille, sekä partituurit kapellimestarille. Yleinen käytän- tö on, että soittajat saisivat nuottinsa vähintään kahta viikkoa ennen konserttia, jotta heillä on riittävästi aikaa harjoitella stemmansa ennen orkesterin yhteisharjoitus- ten alkamista. Joskus konsertteihin on palkattu avustajia ja nuotistonhoitaja huolehtii, että myös hekin saavat nuottinsa ajoissa. Konsertin päätyttyä nuotit kerätään soittajilta takaisin, tarkastetaan että kaikki on tallella ja lajitellaan takaisin mappeihin. Nuotistonhoitaja arkistoi omasta nuotistosta olevat mapit takaisin nuotistoon ja palauttaa muualta lainatut nuotit takaisin. Usein eri konsertit seuraavat tiiviisti toisiaan, joten kun konserttiharjoitukset ovat käynnissä, nuotisto työs- kentelee jo seuraavien konserttien parissa. Nuotistossa työskentely on siis hyvin työntäyteistä ja vaatii hyvää suunnittelu- ja ennakointikykyä. TIESITKÖ? Rakuunasoittokunta täyttää 100 vuotta vuonna 2021. 49

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=