Maasoturi 1/2020

Maavoimien Reserviupseerikurssi 255, Loisto, saatiin päätökseen 28.2.2020. Kurssi oli alkanut 16 viikkoa tätä ennen, eli 9.11.2019. Torstaina 27. helmikuuta luovutettiin palkinnot ja muistamiset kurssilla menes- tyneille upseerioppilaille, mm. urheilu-, ampuma-, ja marssisuorituksista sekä palkittiin esimerkillisiä oppi- laita muuten arvostettavasta toiminnastaan. Perjantaina 28. helmikuuta aamu aloitettiin op- pilaskunnan hallitustyön päättämisellä ja kurssin priimuksen nimen naulaamisella priimustauluun. RUK255:n priimukseksi valittiin upseerikokelas Elias Peltokangas . Kurssin päättäjäispäivä huipentui Reser- viupseerikoulun Maneesissa järjestettyyn päätöstilai- suuteen sekä paraatikatselmukseen, seppeleenlaskuun ja ohimarssiin, jonka vastaanottivat Puolustusvoimien Logistiikkapäällikkö prikaatikenraali Janne Jaakkola seuranaan Maasotakoulun johtaja eversti Kari Pietiläi- nen ja Reserviupseerikoulun johtaja everstiluutnantti Vesa Helminen . RUK255 päättyi TEKSTI ja KUVA: tiedotussihteeri Marika Heinilä Puolustusvoimien Logistiikkapäällikkö prikaatikenraali Janne Jaakkola ja Reserviupseerikoulun johtaja everstiluutnantti Vesa Helminen tarkastivat paraatikatselmuksen joukot ennen ohimarssia. LYHYESTI TEKSTI ja KUVA: tiedotussihteeri Marika Heinilä Maavoimien reserviupseerikurssin 255 läheistenpäi- vät järjestettiin Haminan Reserviupseerikoululla 7. ja 8.12.2019. Reserviupseerikurssin läheistenpäivä oli jaettu kahdelle päivälle. Lauantaina 7. joulukuuta läheistenpäivään osal- listuivat Tiedustelukomppanian, Tulipatterin sekä Esikunta- ja viestikomppanian upseerioppilaat. Sun- nuntaina 8. joulukuuta läheistenpäivää viettivät Kär- kikomppanian ja Pioneerikomppanian upseerioppilaat. Läheistenpäivänä reserviupseerioppilaat voivat kut- sua läheisiään tutustumaan Reserviupseerikoulun ja -kurssin koulutusjärjestelyihin ja -olosuhteisiin sekä varuskuntaan ympäristöineen. RUK255 – läheiset vierailulla RUK255 "Loisto" -kurssilaiset olivat perinteisesti ke- räysapuna Sotiemme veteraanit -keräyksessä Lappeen- rannassa ja Haminassa 28. tammikuuta. Keräys tuotti molemmilla paikkakunnilla yhteensä noin 7 300 euroa. ”Veteraanejamme on jäljellä enää 8 000 henkilöä ja sotiemme naisia 17 000. -- Varusmies- ja reservi- läiskeräysten tuotto jää kokonaisuudessaan tukemaan keräyspaikkakunnan omia veteraaneja, puolisoita ja leskiä. -- Sotiemme Veteraanit on Sotainvalidien Vel- jesliiton, Suomen Sotaveteraaniliiton, Rintamavete- raaniliiton ja Kaatuneitten Omaisten Liiton yhteinen valtakunnallinen keräys sotien 1939-1945 veteraanien, puolisoiden ja veteraanien leskien hyväksi.” Lue lisää ja lahjoita verkkosivujen kautta: www.veteraanit.fi . RUK 255 Sotiemme veteraanit -keräyksessä TEKSTI: Tiedottaja Sari Pöyhönen KUVA: Satu Astikainen / PV Kurssilaiset järjestäytymässä Sotiemme veteraanit -keräykseen Lappeenrannassa. 23

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=